Kommentit
Mielenkiintoista Vantaa vyörrytystä jälleen helsinkiläisiltä päättäjiltä. IT-hankintoihin on kyllä aihettakin puuttua, mutta tässä tapauksessa Helsinki hankki jokseenkin samalla hinnalla samalta toimittajalta niin ikään kilpailuttamatta jokseenkin saman järjestelmän. Helsinkiläispäättäjät suuntaavat kritiikkinsä kuitenkin oman pesän sijasta Vantaalle!
Jep, siinä pata soimaa taas kattilaa!
hyvä että yrittää edes jotain tämä johtaja lipponen,saadaan hänelle maksettavasta palkalle vastiketta.{kyllä vantaalla turhenpaankin rahaa löytyy].
No on se hyvä ettei sentään rakenneta sellaista yli 100 000 000 euron liikenneympyrää ihan vaan koska Helsinkikin tekee sellaisen!
Vantaata pyörittää täysin amatööriporukka. Uimahalleja suljetaan (Martinlaakso) ja kaikki ulos ajetut on kuitenkin kelvannut muille kunnille tai yksityisille ja loputkin parhaat on vapaaehtoisesti lähteneet. Turha Vantaata enää vain Helsinkiin verrata. Omia yhtiöitä on perustettu todella kalliisti ja kaikki muu tärkeä asia vain jatkaa rapistumistaan.
Nimim Selittelyt pois ei tunne eikä tiedä Vantaan asioista mitään. Mutta kaikkein tietämättömimmät ovatkin yleensä varmimpi oikeassa olemisestaan.
Minusta Helsinkiläisten pitäisi pitää suunsa kiinni muiden kuntien asioista, valitettavasti Vantaan pakkoliitos Helsinkiin vaan korventaa niin että pitää päästä sanomaan.
Mahdollinen äänestys kuntaliitoksesta sen jälkeen pulinat pois.
Toveri A.A, punikki Kallio, yrittäjäksi itseään mainostava toveri ja kaikkien ystävä. Kerro suomenkielellä, mitä tarkoittaa mielikuvahankinta ?
kun kerran ei asioita saada ilman uhkasakkoa vantaalais voimin kuntoon,hyvähän se on että stadista autetaan.tuntui kivekäs sentään olevan selvillä mitä ohjelma maksaa.vantaalaiset ostaa sian säkissä
Punikki toveri A.A Kallio ei kertonut mitä tarkoittaa mielikuvahankinta, mutta kovasti mielikuvia liikkuu hänen kirjoituksissaan ja eihän se huono asia ole. Positiivisesti suunnattuna mielikuvat voisivat olla mukavien tarinoiden juuria. Olen taustalta seurannut mm. kaupungintalon taksitolpan juurelta apulaiskaupunginjohtajien touhuja ja ei niillä kuule toveri A.A näytä olevan mainitsemiasi ongelmia. Juttusillekin olen päässyt, en nyt muista nimeä. Päättäjät, jotka tästä kulkevat ohi myhäilevät tyytyväisenä hyviä johtajiaan. Monien kanssa olen jutellut tarjoustalon edessä. Eikä heidän ole tarvinnut toimiaan selitellä niin kuin Helsingissä. Eihän nyt ole vaan niin, että teillä arvoisa nimimerkki on ongelma siitä, ettei heillä ole ongelmia? Oikea vastaus ei ole Myyrperän fysiatoveretti tai 2.9., joka on ihan normaali maanantai. Mitenkäs tämä nyt on. Vihreistä tovereista kannattaa ehkä hakea pelastusta. Olen vähän huono neuvomaan vanhalla ijällä, mutta kaikkea hyvää. Anteeksi tämä vähän sekava kirjoitus.
kallis on johtoporras vantaalla,tällälläisiä uhka sakko jupakoita lisää alkaa kaupungin lainarahakin kallistua,asuntojen hinnat laskea,eiköhän tämän homman hinnaksi tule kymmeniä miljoonia.vantaa rysä laukeaa
Arvoisa toveri 007,eli seuraaja 007, eli asuntoloukussa vantaalla. Eiköhän nyt lopeteta tuo kunniallisten kansalaisten kiusaaminen asioilla, joita et tunne.
Yksittäinen mielensä purkaminen saattaa olla asiallista, mutta kun mies jatkaa sitä samaa laulua päivästä toiseen tunnista toiseen vuoden ajan , niin kiusalliseltahan tuo alkaa näyttää. Mieti nyt vähän, kun nimesi paljastuu sinulle maagisena päivänä 2.9. Yritän vain vilpittömästi auttaa sinua.
Näin perusteellisen ja pitkäkestoisen nettimustamaalaamisen jälkeen en olisi ollenkaan yllättynyt, jos kaupunki kierrättäisi työysuhderiitasi pisimmän kautta. Muutaman katkeran riidan sivusta seuranneena voin todeta, että kalliiksi käy. Aikaa kuluu vuosia. Rahaa palaa, mahdollisuudet työllistyä ovat jotakuinkin nolla ja ystävätkin käyvät vähiin.
aikaa on ja viitselijäisyyttä.. katsotaan loppu saldoa.. tämä on helppojuttu .
mutta voi olla siinä virkamiehiä koitellaan jonkun verran ,, pitää muistaa virkamies tekee työnsä
virkavastuulla . jolloin asiat voi muuttua ikäväksi kun joutuu omista toimista vastuuseen.
outoa puhetta mustamaalaamisesta.. asioista on kerrottu miten ne on mennyt ja hoidettu..
seuraavaksi siirrytään HS sivuille töysuojelu on hyvin hoidettu vantaalla tässäkin tapauksessa
siitä lähiaikoina lisää...kyllä vantaa aina maksaa ja työllistää.. kettunen uskoo koneistoon ,että se jauhaa murskaksi ihmisen näin varmaan jonkun kohdalla voi käydä.. mutta nyt voi olla toisin päin
kuntalaisella on kuntalain ja hallintolain putteissa paljon vaikutusmahdollisuuksia , joita käyttämällä asia saadaan todella monimutkaiseksi . ja helposti..
kuten joskus joku sanoi asit vai muuttuvat monimutkaisemmaksi, siitä pidetään huoli..
peltolantie 2 on aika opettaa asiakas on kuningas (veronmaksaja) katsotaan kumpi taipuu..
miltä on näyttänyt onko joku taipunut..kettunen kyllä koneisto on ihmeellinen !!!
Hyvä Kettunen taitaa tietääkin varsin hyvin, miten ne kostotoimenpiteet Vantaalla suoritetaan. Vai omasta päästäsikö nämä näin keksit? Epäilen suuresti, ettet keksinyt, vaan taitavatkin olla totisinta totta käytännössä.
Ei kovin kehittynyttä ja aikuismaista käytöstä, mitä koulutetuilta ihmisiltä voisi odottaa. Voikin ihmetellä, mistä lapset ne kiusaamiskonstinsa löytävät, mutta mallioppimisellahan ne näemmä
tuotetaan aikuisten ihmisten käytöstä seuraamalla.
Mitä se helsinkiläiselle kuuluu, jos Vantaa on tehnyt yhden pienen hankinnan liian kalliilla? Koko Helsingin byrokratia on niin tolkuttoman kallis, että siihen verrattuna tällä ei ole minkäänlaista merkitystä suhteutettuna.
Onko Suomen poliittinen järjestelmä jättämässä Helsingin paitsioon kuntaliitossuunnitelmissa, vai mistä nämä jatkuvat törkyiset ulostulot johtuvat? Eikö kähmintä ole tuottamassa toivottua tulosta?
Kyllä 600 000 asukkaan Helsingin pitää pystyä ihan omin voimin järjestämään pesänsä sellaiseksi, että verotulot riittävät palveluiden kustantamiseen, kuten on jo tilanne 200 000 asukkaan Vantaalla.
Vantaa on yksi maan velkaisimpia kaupunkeja ja kuuluu komeasti kymmenen joukkoon kyseisessä listassa (v. 2013). Ei ole kysymys vain yhdestä pienestä virheestä.
joo kyllä täällä muutkin seuraa asioita ja kirjoittelee kuin 007.
kaupungin hallituksen tulisi laittaa CGI suomi Oy yhtiön kanssa tehty sopimus
Tarkastuslautakuntaa ja tarvittaessa myös käyttää riittävän asiatuntemusta
omaavaa tahoa asian selvittämiseksi ,olisiko vantaa ollut pallo olla nämä vuosi kymmenet lypsylehmä..
Miksi KH ei ottanut asiaan selvää kantaa mäkinen kertoi porvareiden näkökannan
oliko KH yksimielisesti 4 milj eur on ollut kohtuullinen korvaus kyseisestä haamuohjelmista. olisiko tällä rahalla pitännyt palkata suoraan henkilöitä
töihin. ja elvyttää Kuitenkin 2017 ohjelma on vahna ..
ei tässä mikään itämaan tietätäjä tarvitse olla,että ymmärtää mitä vaikutuksia tälläisella uutisoinnilla on asiat pyörii uhkasakkojen jälkeen,ei varmaankaa houkuttele asunnon ostajia.nykyään tieto kulkee
nyt porvarit alkanut etsiä jos joku ymmärtäisi tietokoineista jopa ostotoiminnasta, tähän ei mennyt n 30v . ja vantaan veronmaksajien varoja 10-20 milj eur verran ..
kovaa katsottavaa porvarit ostaa mielikuvia.. lapset,lapsiperheet,työttömät jonottavat ruokaa
toimeentulotukea.. kyllä porvarit on jakamassa suomea hyvä ja huono osaisiin..
toimiiko tämä kuinka kauan...
ei enää paljon veronmaksu kiinnosta,jos nää yhteiset rahat näin käytetään.kyllä sitä ennenkin vähäosaisista huolta pidettin.vaikka suomessa oli tiukkaa vähän joka asiassa.
tämä investointi ei millään laskuopilla tuota itseensä takaisin 2017 mennessä..
vantaan selvitys on mitään sanomaton ,kuka sen on kirjoittanut se ei käy ilmi.
onko vantaa lakimies alkanut vastaamaan kaupungin hallituksen puolesta.
kuntakyselyihin , vaikka kuntalain mukaan kuntalainen voi esittää kuntakyselyn suoraan kaupungin hallitukselle.. se tässä oli kummalisinta tieto meni tapani mäkiselle eduskuntaa .onko mäkinen sama kuin kaupungin hallitus onko porvari
lähtenyt polkemaan kuntalaisen kunta oikeuksia.. asia lähti tänään avi lle tutkittavaksi.
Älä turhaan moiti koko ajan. Kysypä vain toimeentulon hakijoilta, miten mukava olisi hakemus laittaa netin kautta eteenpäin. Eikö nimenomaan lakimies ole sitä varten, että vastaa syytöksiin, jos olet kaupungihallitusta syyttämässä. Eikö kansanedustaja Mäkinen ole kaupunginhallituksen puheenjohtaja, niin tuolla netissä lukee. No on itsestään selvä, että viestit menee puheenjohtajalle, jonka vastuuseen toiminta kuuluu. Luin tuosta juuri, että kaupungin hallitukseen asiat esittelee esittelijä eikä kuntalainen. Turhaan lähetit aviin, rahan hukkaa. Kannattaisi soittaa ensin kaupungin johonkin asiantuntevalle ja kysyä miten kuntalaisaloite etenee , kai siellä netissä on siitäkin tietoa.
Kaikenlaisia mehtäläisiä ne kelpuuttaa Helsingin valtuustoon!
kyllä avi kyselee , sanoivat on muita juttuja vireillä..ymmärsinkö oikein tapani mäkinen käyttää koko hallituksen valtaa, se oli uusi tieto. taisto tuskin ilahtuu tästä tiedosta
Arska, aletaanko puhumaan nimillä niin kuin miehet.
Miksi? Yksityisen kansalaisen on turvallisempaa kommentoida asioita anonyyminä, niin ei joudu kaikenmaailman sekopäiden vainoamaksi.
En minä sinulta kysynyt, vai oletko muka Arska
Suattaapi olla suattaapi olla ettei ole... ero savolaisissa ja kallion liima/tinneri höyryisssä kasvaneille on elämää 4 seinänsisällä olossa, raittiissa ilmassa olemisesta ja työnteosta
kyllä vantaa työllistääkin esim.avia,helsingin päättäjiä,eiköhän espoossakin olla varpaillan ettei tauti leviä heille.hyvä varoittava esimerkki.
Sekavaa on täälläkin kirjoittelu.
kun tämä ohjelma kuulostaa niin hyvältä,miksi sitä ei hankittu jo vuosia sitten.tulkoot rahat vaikka ufoilta,kunhan menee lain mukaan.
Toveri A.A, punikki Kallio, rauhoitu nyt.
Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
Älä levitä huhuja tai valheita.
Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
Toveri A.A, Toimeentulotukiasiattuuliajolla
Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
Älä levitä huhuja tai valheita