Mitä kuolleesta poliitikosta on soveliasta sanoa: Thatcherin tapaus
Yhdistyneen Kuningaskunnan entinen pääministeri Margaret Thatcher on ollut kiistelty hahmo paitsi vallassa ollessaan, myös jo yli 20 vuotta sen jälkeen. Satuin olemaan Britanniassa toista viikkoa silloin, kun Thatcher kuoli, ja siinä tarjoutui tilaisuus seurata kansalaiskeskustelua ja toimittajien kirjoittelua ja puhuntaa entisestä johtajasta.
Kuolinpäivän iltana viime viikon maanantaina eri puolilla maata järjestettiin spontaaneja ilonjuhlia "tyrannin kuoleman" johdosta. Ensin nämä tuomittiin mediassa eri asteisin sanankääntein, mutta pari päivää myöhemmin lehdissä julkaistiin toimittajien kolumneja, joissa kysyttiin suoraan, että jos kerran Thatcherin saavutukset olivat erittäin kyseenalaiset ja jakoivat kansan kahtia, niin miksei niistä saanut puhua nyt kun hän oli juuri kuollut. Pari selvästi konservatiiveihin kallellaan olevan lehden toimittajaa muotoili asian niin, että toki muutakin saa tehdä kuin hymistellä, sillä Thatcher itsekin olisi varmaan tykännyt siitä, että hän olisi ristiriitaisten kommenttien aiheuttaja.
BBC haastatteli uutislähetyksessä kaivosalan ammattiliiton puheenjohtajaa ja paria entistä kaivostyöläistä. Heidän tuomionsa oli tyly. Toimittajan kysyessä, että eikö pääministeri aikanaan pannut ammattiliiton polvilleen, puheenjohtaja vastasi, että näin toki kävi, mutta sillä ei ole suurta merkitystä; tärkeämpää on muistaa, että hän tuhosi saman tien tarkoituksella satojen tuhansien kaivostyöläisten elämän perustan.
Lehtien yleisönosastoissa ei juuri sympatiaa jaettu entiselle johtajalle. Yksi liberaaliksi ilmoittautuva kirjoitti, että eihän Thatcher paljoa saanut aikaan: ennen häntä maata hallitsivat "ahneet, rikkaat ja itsekkäät ammattiliitot" (lainaus lienee Thatcherilta), ja hänen valtakautensa lopussa hallitsijoiksi olivat vaihtuneet upporikkaat, ahneet ja kyltymättömät liikemiehet ja pankkiirit. Yksi äiti kirjoitti, että hänen 1980-luvulla kasvanut tyttärensä ajatteli, että oli aivan luonnollista, että ihmisiä asuu pahvilaatikoissa kadulla, vaikka tämä tietysti oli seurausta hallituksen toimenpiteistä, jotka saivat tuhannet perheet menettämään asuntonsa. Julkisen vallan asuntotuotanto lakkautettiin, koska "yhteiskuntaa ei ole". Julkiset asuntoyhtiöt yksityistettiin, vuokra-asuntoja muutettiin omistusasunnoiksi ja pantiin myyntiin.
Mutta Britannia ei olisi oma itsensä ilman kahtiajakoa tässäkin asiassa. Konservatiiveihin kallellaan olevat lehdet, kuten Daily Mail, yrittivät tukea pääministeri Cameronin ensimmäistä lausuntoa, jonka mukaan Thatcher ei vain johtanut maata, vaan teki siitä jälleen suuren. Tietysti tutkivat journalistit pilkkoivat tämänkin suurvaltasaavutuksen osiinsa ja osoittivat Cameronin väitteen perättömäksi.
Mitä itse sanoisin tai kirjoittaisin vastaavassa tilanteessa? Vaikea päättää, sillä meillä ei ole vastaavia tapauksia lähihistoriassa. Meidän "tyrannimme" ovat olleet kasvottomampia, vaikka sama kyltymättömien pankkiirien ja isokenkäisten valta tässäkin maassa on pystytetty. Meillä ei ole uskallettu yhtäkkiä hävittää maakuntien elinkelpoisuutta ja ajaa ihmisiä kadulle, vaikka syrjäseutujen tyhjentämispolitiikka on jatkunut hallituksen väristä riippumatta. Kekkosen jälkeen meillä ei ole ollut itsevaltaista presidenttiä, ja Kekkosen ansiot toki ylittävät puutteet monin verroin. Nykyisen perustuslain oloissa presidentit eivät enää voikaan olla johtajia. Pääministereitä tulee ja menee harvakseen, mutta heidän saavutuksensa eivät näytä olevan kiveen hakattuja.
Thatcherin takia en tule kyynelehtimään, en repäise vaatteita ja huuda herra Sebaotia apuun, en myöskään liity mahdollisiin ilonjuhliin. Mutta rehellinen haluan olla, ja siksi kyllä puhuisin poliitikkovainajasta realistisesti, huonojakaan puolia unohtamatta. Eri asia on, kun lähiomainen tai naapuri tai työkaveri kuolee: silloin pitää olla hienotunteisempi. Mutta poliitikon pitää kestää kritiikkiä vielä kuoltuaankin.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Argentiinassa ei osata kunnolla surra 'rautarouva' Margaret Thatcherin kuolemaa, vaikka Falkland -saarten sodasta on jo yli 30 vuotta. Siellä lehdistö siteeraa mielellään MT:n brittiläisten opposition edustajien mielipiteitä, varsinkin kun Argentiinaan hautajaiskutsua ei tullut kuningattaren nuivan asenteen vuoksi.
S.T.T.L.
Argentinalaiset ovat unohtaneet, että Falklandin sodan tappio johti sotilasdiktatuurin kaatumiseen! Galtieirin johtaman juntan rikoksia selvitellään vielä tänään Argentiinalaisissa oikeusistuimissa!
Tietysti on mahdollista, että juntta olisi kaatunut ennenmin tai myöhemmin mutta sinä aikana moni olisi menettänyt henkensä vain koska olivat eri mieltä diktatuurin kannattajien kanssa!
Thatcher nosti brittien talouden jaloilleen ja teki yhteiskunnasta jälleen vapaan kommunistien vallasta.
Thatcherista eivät pidä ne, joiden tulot muodostuivat jotenkin valtiosta, yhteiskunnasta, tai suojattujen alojen töistä.
Tosiasia on että Britannia oli surkeassa tilassa sillon kun Thatcher tuli valtaan. Hän jätti jälkeensä huomattavasti vahvemman Britannian.
Englannin lehtimiehistä suurin osa on vasemmistolaisia. Siksi he eivät juuri Thatcheriä ylistä.
Tottakai suojatyöpaikan omistaneet kaivosmiehet, rautatie -työntekijät jne. ovat pahoillaan suojatyön menetyksestä.
Britanniassa ei muuten ole edelleenkään mitenkään huono sosiaaliturva.
Kadulla nukkujia on Suomessakin, tosin Suomessa he nukkuvat metsissä ja ovat 99 prosenttisesti miehiä, syntyperäisiä suomalaisia ja eivät siksi kiinnosta ketään. Miksiköhän Suomen yhteiskuntatieteilijät eivät enää välitä suomalaisista?
Britannialle ja maailmalle oli suuri helpotus kommunismin ikeestä pääsystä ja siinä Thatcherin ja Reaganin ansiot olivat kiistattomat.
Ahneet pankkiirit ja liikemiehet ovat niin kulunut klisee etten viitsi vastata. Kaikki ovat ahneita.
Ympäristöministerikin on niin ahne ettei maksa valtiolle autoveroa.
Hohhoijaa, vai että Britannia on ollut kommunistien vallassa? Keksi jotain parempaa.
Väitinkö noin?
Jos et huomannut, niin puoli eurooppaa oli -80-luvulla kommunismin alla.
Britanniassakin oli voimakas vasemmisto, jopa kommunismiksikin verrattavia olivat jotkut kansanedustajat.
Reaganin ja Thatcherin yhteenpelaaminen oli osaltaan murtamassa kommunismia.
Reagan ja Thatcher olivat hyviä ystäviä.
Ei liene tarvetta perustella enempää että Thatcher oli kommunismia vastaan?
Inflaatio laski jyrkästi Thatcherin kaudella http://3.bp.blogspot.com/-g5qswX0o-uk/TtYTbEJK6hI/...
talous lähti kasvuun
http://www.economicshelp.org/macroeconomics/econom...
jne.
Britannia on nyt Euroopan finanssikeskus (Lontoo), vaikka heillä ei ole edes Euroa.
No kukin saa uskoa mitä haluaa, mutta Kiinassa on markkinatalous ja he eivät kaipaa kommunismia, vaikka siellä kommunistinen puolue onkin. Joten kyllä suunnan muutos oli tarpeen Britanniassakin.
mä hiukka analysoin sen maggien aikaansaannoksia ja hepposiksi havaitsin.
Thatcher oli aatteellisesti hieno poliitikko, mutta hän (kuten muutkin poliitikot) sortui virheisiin. Yksi pahimmista virheistä oli Leyland Motor Corporationin pelastuspaketti, jossa asiansa sössinyt firma pelastettiin veronmaksajien rahoilla.
Vapaudella kun on se toinenkin puoli: Valtio ei saa puuttua yritystukiaisilla ja pelastuspaketeilla elinkeinoelämään.
Vallasta tehdä päätöksiä toisten puolesta joutuu maksamaan sen, että on ikuisesti arvioitavana. Olipa mennyt syteen tai saveen päätösvallan lasku on taskussa kuoltuakin. Ne joihin eniten on sattunut tanssivat haudalla, ja keitä eniten on hyödyttänyt seisovat arvokkaan näköisinä arkun äärellä.
Thatcher on sortanut jo ennestäänkin köyhiä ja möi kruununjalokivet aiheuttaen sen että valtion kassassa oli jonkun aikaan rahaa. Thatcher oli selkeästi hyväosaisten asialla huono-osaisia vastaan.
Yhteiskunnan tarkoitus on päinvastainen.
On valitettavaa että Thatcher pääsi valtaan. Kommunisti kyllä kaatoivat itse itsensä ja Thatcher vain viivytti kaatumista.
Minusta on täysin ok, että Thatcherin politiikka jakaa mielipiteitä ja heti kuoleman jälkeen kirjoitetaan henkilön harjoittamasta politiikasta - niin hyvässä kuin pahassakin.
Sen sijaan haudalla tanssiminen ja siihen pääle vielä kuseminen tyyliin- "ding dong noita on kuollut" on kuvottavaa.
Minusta tämä ilmiö kertoi siitä, ettei henkilöä ja politiikkaa haluttu tai osattu erottaa toisistaan ja tyytymättömyys politiikkaan näkyi vihana henkilöä kohtaan.
Minusta vallan vaihtumisen juhliminen sopivaa, mutta eri aatekantaa edustavan poliitikon kuolemisen juhliminen iljettävää. Niissä on vissi ero, erityisesti silloin, kun poliitikko on ollut kuollessaan jo pitkään eläkkeellä.
Mutta "Iron Lady, rust in peace" oli minusta yksi parhaita twiittauksia mitä silmiin osui.
oho, melkoinen moralisti. tietääkseni muitakin politkkoja on haukuttu kuoleman jälkeen:
- Hitler, monet pitävät häntä hiukan epähumaanina
- Stalin, samat sanat
- Kekkonen, kalju
Vasemmistolaisilta taitaa etupäässä puuttua tyylitaju ja tapakasvatus? Sehän on ihan eri asia, jos suruajan jälkeen arvioidaan vainajan elämäntyötä, kuin riekkua ennen hautajaisia ja niiden aikana.
Ensin kiusataan työväestöä vähäisillä resursseilla ja sitten aletaan tekopyhästi moralisoimaan kun vastuun alainen stressi muuttuu agressioksi ja purkauksiksi. Sitä saa mitä tilaa. "Kestä se kuin mies eläkä nillitä"
Joopa joo. Samalla logiikalla voidaan puolustaa vaikka Defence Leaguen näkökulmia. Niillä on ihan varmasti yhtä suuri usko agressioidensa oikeutukseen.
Äääriainekset ovat aikalailla saman sorttisia kaikki - demokraattisen valtarakenteen vastustajia.
hahaa, hitlerin haudalla riekkuivat jopa ennen hautajaisia. todella tyylitöntä vai? No lienee. siinähän itket.
Se, että ilakointia aiheuttaa vasta Thatcherin kuolema, on oikeastaan varsin tahdikasta. Pääministeri oli vanhuudessaan muistisairauspotilas, ja pilkanteko vanhan, vielä elävän poliitikon höperyydellä olisi ollut sitä varsinaista kiusantekoa.
Hämmästyin, kun Suomessa jo 1960-luvun lopulta asunut teatteriohjaaja Neil Hardwick ilmoitti juhlivansa Thatcherin nyt viimein menehdyttyä. Hardwick oli kuitenkin lähtenyt isiensä maasta jo kauan ennen thatcherilaisuuden syntyä, eikä ole palannut sinne myöskään Maggien väistyttyä pitkähkön valtakautensa päätteeksi. Mitkä loppujen lopuksi ovat maastamuuttaneen tunteet synnyinseutuaan kohtaan, yleisestikin?
Eräs uhkayritys, jonka Margaret Thatcher hoiti vanhalla kunnon valtiotaidolla suurvaltaperinteen mukaisesti, oli Falklandin sotaretki. Se onnistui sekä strategisesti että ideologisesti, ja mikä merkittävintä, se ei pitkittynyt. "Sota terrorismia vastaan" on niin abstrakti ja vaikeasti konkretisoitava asia, että siinä eivät nopeat ja yksiselitteiset voitot ole mahdollisia. Falkland-operaatiolla oli alku, kesto ja päätös, joten brittilaivasto saattoi eteläiseltä Atlantilta purjehtia kotisatamaan voittajana.
Vuosien takainen "Ding Dong, The Witch Is Dead"-kappale Ihmemaa Oz-musikaalista nousi männä viikolla Englannin singlelistan 2. sijalle. Kappale oli liikaa BBC:n Radio Onelle, joka ei sitä soittanut jokalauantaisessa listaohjelmassaan. Kompromissinä tosin kuultiin pieni näyte tuosta uuden merkityksen saaneesta viisusta.
"Thatcher on sortanut jo ennestäänkin köyhiä ja möi kruununjalokivet aiheuttaen sen että valtion kassassa oli jonkun aikaan rahaa."
Suomessa on tehty samaa, Sonera ja Kemira GroW how pienenä esimerkkinä. Vrt Ruotsi joka ei tähän virheeseen sortunut ja vahvasta taloudestaan sen näkee.
Tästäkin tapauksesta huomataan se, että on tärkeä muistaa miten elää, jos haluaa, että jälkipolvet muistavat sinua hyvällä. Toki kaikkea ei voi miellyttää, eikä se ole tarkoitustaan.
Mistä asioista muistetaan tulevaisuudessa Paavo Lipponen ja Esko Aho, entä Iiro Viinanen tai vaikkapa Matti Nykänen?
"Toimittajan kysyessä, että eikö pääministeri aikanaan pannut ammattiliiton polvilleen, puheenjohtaja vastasi, että näin toki kävi, mutta sillä ei ole suurta merkitystä; tärkeämpää on muistaa, että hän tuhosi saman tien tarkoituksella satojen tuhansien kaivostyöläisten elämän perustan." Ihmiset näkevät asiat omista kokemuksistaan ja tässä on ex- pääministerin saavutukset kaivostyöläisten mielestä. Rest in peace....kuitenkin.
Jos ei ole kanttia elävänä haukkua, saisi minusta jättää buuaamatta hautajaisissakin.
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Hertig_Karl...
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Kaivostyöläiset voivat syyttää vain itse valitsemaansa johtajaa Arthur Scargillia liittonsa kukistumisesta! Scargill aloitti puhtaasti poliittisen lakon Thatcherin hallitusta vastan Neuvostoliiton toiveiden mukaisesti. Pravdassa Scargill kutsui Thatcheria Plutonium Blond:iksi viitaten Brittiläisiin ja Amerikklaisiin ydinaseisiin ydinaseisiin joista Thatcher kieltäytyi luopumasta!
Puhtaasti poliittinen tuo lakko ei liene ollut. Thatcherilla oli tiukka ohjelma ammattiliittojen kukistamiseksi. En tiedä, mistä se hänelle niin vahvana tuli, kiristikö kukkahattu vai ei, mutta jokin pieni esikunta hänellä oli apuna miettimässä, mitä tehdä ja miten. Kun 1980-luvulla japanilaisia autotehtaita rakennettiin Britanniaan, hallitus junaili asian niin, ettei enää perustettu metalliliiton tms. ammattiosastoja, ei edes sinikaulus- ja valkokaulusporukalle erikseen, vaan kaikkien tuli kuulua tehtaan yhteiseen ammattiosastoon, jotka sitten muodostivat liittokuvioita. On helppo arvata, että tällaisissa ay-kuvioissa yhteisen taisteluhengen löytäminen on jokseenkin mahdotonta, kun ei ole kovin paljoa sellaista, mikä porukkaa yhdistäisi.
Kiitos Tapani, mielenkiintoista lukea näitä Thatcherin "saavutuksia". Brittiläinen musiikki ammensi koko Rautarouvan valtakauden ajan syvästä inhosta häntä kohtaan ja syntyi hienoja biisejä.
Kuulosti vallan imelältä tämänpäiväinen Jussi-Pekka Rantasen ja Pertti Salolaisen hehkutus tuosta syöjättärestä. Mascagnin cavalleria rusticana on harvemmin noin epäsopivassa yhteydessä soinut:D
1980-luvun alussa brittipunk ammensi kovasti aiheita lauluun Maggien politiikasta. Billy Bragg on tunnetuin tällainen punkkari, ja hänen kirjoituksensa The Guardianissa muutaman vuoden takaa kannattaa kyllä lukea, jos englannin kieli sujuu:
http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2009/mar/0...
Jos ei suju, niin käännän pyynnöstäsi. Kolmetoista suosituinta Thatcherin-vastaista lauluakin on koottu yhdelle, tai oikeastaan kahdelle nettisivulle:
http://louderthanwar.com/top-13-anti-margaret-that...
Sivulle laitettuja kommentteja kantsii myös lukea. Siellä ehdotetaan mukaan varsin keskitien muusikkojen, kuten Elvis Costellon tuotteita, ja joku sanoo, että Thatcherin vastaisia lauluja on ainakin kolmesataa. Aikamoinen saavutus poliitikolle!
Tämä paljastaa aika paljon sinusta "On helppo arvata, että tällaisissa ay-kuvioissa yhteisen taisteluhengen löytäminen "
Nykyisessä yritysmaailmassa tämä "yhteinen taisteluhenki " on yhteinen yrittäjällä ja työntekijällä, eli pyritään yrityksen menestymiseen, koska vain tyhmä uskoo ettei yrityksen menestys ole tärkeä työllisyydelle.
Työntekijöillä kuten työnantajilla on myös omia intressejään, joita he oikeutetusti puolustavat ja vahtivat. Työ ja pääoma ottavat joskus yhteen, vaikka "yrityksen menestys" olisi "tärkeä työllisyydelle".
Pienissä yrityksissä, joissa omistajataholla on kasvot, kuvaamasi yhteishenki löytyy paljon helpommin kuin niissä pörssiyhtiöissä, usein monikansallisissa, joissa omistajaa ei voi nähdä eikä sen intressejä arvata. Esimerkiksi sellu- ja paperiyhtiössä, joka pistää kerralla kiinni tehtaan jos toisenkin, "yrittäjällä" ja työntekijällä voi olla hieman vaikeaa löytää sitä yhteistä hiiltä, johon puhallettaisiin.
Huomautuksesi sopii paremmin menneiden aikojen patruunavetoisiin yrityksiin, joita ei oikein enää ole.
Ihmeteltiin sitä asiaa, että Queen oli mukana. CNN:n mukaan oli ollut viimeksi pääministerin hautajaisissa, kun Chuchill kuoli.
Siunaustilaisuuteen ei suinkaan osallistunut rock-yhtye Queen, vaan monarkian tämänhetkinen valtionpäämies, The Queen.
Thatcherin ongelma oli, että hän menetti neuvonantajansa Airey Neave´n attentaatissa 1979. Samana vuonna surmattiin pommilla myös toinen periaatteessa konservatiivinen taustavaikuttaja, Lordi Mountbatten, entinen Battenberg, jos oikein muistan. Hän jäi yksin, ideoineen.
Ulkopolitiikka meni sen jälkeen hiukan pieleen; hän mm. vastusti Ranskan presidentin kanssa Saksojen yhdistymistä, vaikka hänen omat virkamiehensä pitivät sitä tyhmänä. Jälkeenpäin sen voi aselittää, että asian arvoa Gorballe lisättiin. Mutta julkisuus asialle oli tyhmää, ja vankka neuvonantaja olisi voinut sen estää.
Toinen pulma oli, että Lady piti lapsistaan, jotka eivät voineet erehtyä. Sen teki Ranskan presidentti Mitterrand myös. Molempien pojat täyttivät taskujaan hämäryyksillä Afrikassa ja Lähi-Idässä, joiden vuoksi heidän oli asuttava muualla kuin Euroopassa. Thatcherin poju ei selvinnyt ilman oikeudenkäyntejä.
Muuten tomera Lady vahvisti brittien kaksipuoluesysteemiä, laukoi joskus julki ikäviä totuuksia. Mutta hänen taipumuksensa mennä avoimiin konfrontaatioihin tuli myös kalliiksi maalle.
Englannin eliitti oli hyvin pitkälti saksalaisperäistä vielä toisen maailmansodan jälkeenkin. Battenbergit käänsivät sukunimensä Mountbatteniksi jo ensimmäisen maailmansodan aikaan välttyäkseen pilkalta, joka saksalaisvastaisessa ilmapiirissä olisi ollut väistämätön. 1800-luvun jälkipuoliskolla kuningatar Victorian aviomies oli... hetkinen, Alberttiko se oli, mutta sukunimi oli Saxe-Coburg-Gotha eli saksaksi Sachsen-Coburg und Gotha.
Pitkä ja perusteellinen, välillä vähän haukotuttavakin selostus saksalaisista Englannissa löytyy osoitteesta http://www.progenealogists.com/germansengland.htm
Tämä lordi Mountbatten, joka taisi olla peräti kuningattaren serkku, kuoli IRAn pommi-iskussa ja oli kyllä iältään noin kahdeksankymppinen, joten en tiedä, oliko hän silloin vielä merkittävä taustavaikuttaja. Voi olla että olikin.
Nykyisen kuningattaren puoliso prinssi Philip käyttää myös sukunimenään, silloin kun sitä sattuu tarvitsemaan, äitinsä puolen nimeä Mountbatten, mutta on isänsä puolelta Schleswig-Holstein-Sonderburg-Glücksburg-sukua.
Mutta takaisin Thatcheriin! Hän vastusti Saksojen yhdistymistä, se on totta. Sen ymmärtämiseen auttaisi varmaankin kun katsoisi vanhaa erinomaista tv-sarjaa Yes Minister, myöhemmin Yes Prime-Minister. Siinä herkuteltiin pää-/ministerin ja virkamiehistön näkemyseroilla ja sillä, miten virkamiehet aina junailivat oman kantansa ministerin päätökseksi. Varmaankin Thatcherin kohdalla meneteltiin juuri näin.
Thatcherin lapsista en mene sanomaan muuta kuin että poika pelasi Länsi-Afrikassa aika likaista siirtomaapeliä ja joutui käräjillä puolustamaan valkoisen miehen taakkaa, joka hänellä oli kannettavanaan. Hyvät asianajajat ovat siirtomaavallan tae!
Olin noina aikoina opiskelija Ranskassa, samalla PE/Tiedustelussa, kiinni NL:n viime taistoksi määritellyn offensiivin arvioinnissa. Sen pääosa oli NL:n ennakoitu meno Afganistaniin. Suomessa vastaavasti Kostamuksella avattiin pohjoinen rata sen torjuntaohjuksille.
NL:n laskettiin ehkä ajavan konkurssiin, ainakin Euroopan satelliiteissa. USA ja länsi satsasivat Puolaan, Balttian itsenäisyyteen. Tässä yhteydessä onnistuminen olisi poistanut DDR:n kartalta, mikä tapahtui.
Nämä asiat olivat selviä Neavelle, kun hän kävi Suomessa syksyllä 1973, kuten myös asian tunteva amerikkalainen. USA:n mukana olon vahvistivat Helsingissä 1977 Carterin lähettiläät ja 1981-82 Reaganin lähetiläs. Jotakin meni hiukan sekaisin brittien systeemissä murhien jälkeen.
Suomi oli tätä ennakointia ja näitä "äärioikeistolaisia" vastaan, jopa liiankin julkisesti mm. 1973 vierailujen aikana; se mainosti väärää politiikkaa ja oli liian tyhmä ymmärtääkseen täysin touhujaan.
Sitähän ei tarina kerro, kuinka usein virkamieskunta uunotti Thatcheria, mutta ministerisarjojen fani hän kyllä oli niin, että esitti jopa sketsin päähenkilöiden kanssa ohjelman käsikirjoittajien palkitsemistilaisuudessa (tässä on kuva harjoituksista).
http://en.wikipedia.org/wiki/File:Yes_Minister_-_T...
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Näitä kommentteja lukiessani, en voi olla vertaamatta Suomen tilanteeseen tänäpäivänä.Ja Kataisen,EK:n ja kokoomuksen toimintaan.Taitaa lopputulema Himasen "tulevaisuus ennusteesta" tähdätä juuri thatcherismiin.
"Ensimmäisellä pääministerikaudellaan 1979–1983 Thatcher nosti tervehenkisellä talouspolitiikalla Britannian uudelleen jaloilleen byrokraattisen sosialismin aikaansaamasta pysähtyneisyyden tilasta ja osoitti 1982 voitollisen Falkland-saarten sodan myötä olevansa kykenevä torjumaan myös Britanniaan kohdistuvia ulkoisia uhkia.
Toisella kaudellaan 1983–1987 Thatcher jatkoi taloudellista vapautta ja yhteiskuntaa koossa pitävien rakenteiden puolustamista niin kotimaassaan kuin ulkopoliittisesti. Thatcher piti kiinni siitä, että vapaus, vastuu ja moraali edellyttävät toisiaan. Jos perheet ja yksilöt eivät ota aitoa vastuuta itsestään, ajautuu yhteiskunta lopulta kaaokseen ja lopulta totalitarismiin. Näin oli tapahtunut Neuvostoliitossa ja sen kommunistisessa valtapiirissä, joille Margaret Thatcher yhdessä Yhdysvaltojen presidentti Ronald Reaganin (1911–2004) kanssa asetti kompromissittoman kovan kovaa vastaan. Tältäkin osin historia on osoittanut sekä Thatcherin että Reaganin olleen oikeassa.
Kolmannella kaudellaan 1987–1990 Thatcher jatkoi taisteluaan Britannian vapauden puolesta myös toisella rintamalla: Thatcher piti loppuun asti kiinni Britannian ja punnan suvereniteetista eikä suostunut tinkimään näistä myöskään keskusjohtoisen keskitetyn ja sosialistishenkisen Euroopan yhdentymishankkeen hyväksi. Thatcher oli aito euroskeptikko ja kansallisvaltioiden itsenäisyyden ja vapaan markkinatalouden puolustaja.
Kannattaa muistaa, että Thatcher ei taipunut edes Bilderberger-ryhmän ja sen sosialistis-globalistisen Eurooppa-vision edustajien taholta tulleen painostuksen edessä. Pitkälti tämän taipumattomuuden seurauksena Thatcher joutuikin sitten siirtymään pois pääministerin virasta 1990. Mutta oman patrioottisen linjansa Margaret Thatcher piti loppuun asti.
Mutta mihin Thatcherin vakaumuksellisuus ja taipumattomuus perimmiltään perustuivat? Harvemmin on pidetty esillä sitä, että Thatcherin vakaumuksellinen kristillinen usko oli hänen poliittisen ohjelmansa – vähemmän valtion valtaa, alhaisemmat verot, enemmän vapautta ja enemmän henkilökohtaista vastuuta – graniittiperustus.
Thatcher oli lähtökohtaiselta taustaltaan keskiluokkainen metodistinen protestantti ja burkelainen konservatiivipatriootti, joka uskoi kansalliseen brittiläiseen kristilliseen henkeen yksilöiden ja kansakunnan elämän perusylläpitäjänä. Statecraft -kirjassaan (HarperCollins 2002) Thatcher kirjoitti:
”Minä uskon arvoihin, joihin usein viitataan juutalaiskristillisinä arvoina: itse asiassa koko poliittinen filosofiani perustuu niiden varaan.”
The Path to Power -kirjan (HarperCollins 1995) toisessa osassa hän kirjoitti näin:
”Vaikka olen aina suhtautunut varovaisesti argumenttiin, jonka mukaan kristityn täytyy olla konservatiivipuolueen kannattaja, olen aina ollut vakuuttunut siitä, että kristinuskon näkemysten ja kannattamani poliittis-taloudellisen linjan kesken vallitsee syvä ja kaitselmuksellinen harmonia.”
Valtansa huipulla ”henkilökohtaisena kristittynä ja poliitikkona” vuonna 1988 Skotlannin kirkon yleiskokoukselle pitämässään puheessa Thatcher määritteli niitä kristinuskon erityispiirteitä, jotka eivät kumpua elämämme sosiaalisista yhteyksistä vaan hengellisistä:
”Meidän ei tule sitoutua kristilliseen uskoon ja kirkossa käymiseen vain koska tähtäämme sosiaalisiin uudistuksiin, hyötyihin tai parempaan käyttäytymiseen, vaan siksi, koska me sitoudumme elämän pyhyyteen, vapauden myötä tulevaan vastuuseen ja Kristuksen korkeimpaan uhriin.”
Puheessaan Thatcher alleviivasi horjumatta, että Raamattu tarjoaa käyvän maailmankatsomuksen, oikean asenteen työhön ja niihin periaatteisiin, jotka muovaavat taloudellista ja yhteiskunnallista elämäämme. Luonteeltaan teologinen perimmäinen todellisuus eli se, mikä ”on”, muovaa poliittiset velvollisuutemme eli sen, mitä meidän ”pitää”. Thatcher katsoi, että kristinusko on edelleen oleellinen tekijä julkisen politiikan hyvän toteutumisen kannalta.
Thatcher katsoi myös perinteiseen konservatiiviseen tapaan, että perhe muodostaa yhteiskunnan perusyksikön:
”Perhe on yhteiskuntamme ytimessä ja on perimmäisin kansalaishyveiden istuttaja ja ravitsija. Ja nimenomaan perheen varaan me hallituksessamme rakennamme hyvinvointia, kasvatusta ja huolenpitoa koskevan politiikkamme.” Thatcher totesi myös näin:
”Olen vahvasti sitä mieltä, että poliitikkojen tulee ymmärtää, että uskonnollisella kasvatuksella on asianmukainen sijansa koulun opetusohjelmassa…kristillinen usko – joka sisältää myös monta juutalaisuuden suurta hengellistä ja moraalista totuutta – muodostaa perustavan tärkeän osan kansallisesta perinteestämme…Vuosisatojen ajan tämä usko on ollut elämänveremme. Ja me todellakin olemme kansakunta, jonka ihanteet perustuvat Raamatun varaan.”
Nämä linjaukset ovat esillä Thatcherin kirjoituksissa ja puheissa kautta hänen uransa, eivät vain vaalitaktisesti suotuisissa kohdissa. Nämä linjaukset ilmaisevat hänen todellisen hengellisen vakaumuksensa, jonka hän otti täysin tosissaan ja jonka varaan hän perusti politiikkansa.
”On erittäin vaikea kuvitella, että mikään muu kuin kristinusko kykenisi varustamaan uudelleen läntiset kansakunnat niillä hyveillä, jotka ovat välttämättömiä tuomaan moraalin takaisin yhteiskuntaan niillä käytännöllisillä tavoilla, jotka monen nykyongelman ratkaisu edellyttää”, Thatcher lausui.
Thatcher korosti, että länsi tarvitsee kristillistä kulttuurillista uudistusta kyetäkseen turvaamaan kaikinpuolisen – myös taloudellisen – hyvinvointinsa ja olemassaolonsa.
Tähän tiivistyy Margaret Thatcherin kristilliskonservatiivinen aatteellinen perintö, jota meidän on totisesti syytä vaalia ja pyrkiä kaikin tavoin soveltamaan käytäntöön omassa ajassamme."
--Juha Ahvio
http://www.patmos.fi/blogi/?entityId=556
Aina kuolee miehistä/naisista mitä parhaat.
Empä siis ihmettele maailman menoa, kun me lurjukset emme koskaan kuole.
Thatcher näki yhtenä valtion tärkeimmistä tehtävistä pitää kiinni omasta valuutastaan.
Kirjoita kommentti
Kommentoi 39 kommenttia