Marseille ja Manchester United tasapeliin
Marseille ja Manchester United tahkosivat 0-0-tasatuloksen jalkapallon Mestarien liigan neljännesvälierien ensimmäisessä osaottelussa keskiviikkona Stade Velodromella.
Molemmissa päädyissä nähtiin puolittainen tekopaikka ottelun alussa. Ensin Marseillen Loic Remy pyssytti pallon päätykatsomoon Andre Ayewin keskityksestä, ja pian sen jälkeen vierasjoukkueen Nani toisti saman tempun Dimitar Berbatovin esityöstä.
Unitedin Darren Fletcher pakotti maalivahti Steve Mandandan torjuntaan terävällä laukauksellaan, kun takana oli vajaat kymmenen minuuttia. Isäntien Souleymane Diawara puolestaan onnistui peittämään Wayne Rooneyn yrityksen.
Vajaan puolen tunnin kohdalla Marseillen Brandao haki kunnianhimoista ratkaisua, mutta veräjänvartija Edwin van der Sarilla oli helppo työ torjua saksipotku. Minuutteja myöhemmin punapaitojen Patrice Evra oli noussut mukaan hyökkäykseen, ja hänen vetonsa peitettiin.
Varsin vaisun ensimmäisen puoliajan lopulla kotijoukkueen Charles Kabore yritti onneaan kaukaa, kun syöttösuuntia ei löytynyt. Pallo lensi reilusti ohi van der Sarin maalin.
Kokenut hollantilaisvahti pääsi torjuntatöihin jälkimmäisen puoliajan alussa. Lucho Gonzalezin keskitys tavoitti Brandaon, jonka pusku ei yllättänyt van der Saria.
Marseille vyörytti hyökkäyksiään kohti vierasjoukkueen maalia, ja tunnin jälkeen avausosuma oli lähellä. Andre Ayew ampui pallon ohi takatolpan, eikä Brandao ehtinyt tilanteeseen jatkajaksi. Seuraava paikka avautui Gonzalezille, jonka laukauksen peitti Chris Smalling.
United pääsi mainioon vastahyökkäykseen reilut 20 minuuttia ennen loppua. Nani jatkoi John O'Shean keskityksen Berbatoville, jonka kuti peitettiin viime hetkellä. Berbatovin tarkkuus oli sen jälkeen pahasti hukassa, kun hän pääsi tykittämään Evran syötöstä.
Marseille - Manchester United 0-0
Marseille
30 Steve Mandanda
12 Charles Kabore
21 Souleymane Diawara
19 Gabriel Heinze
24 Rod Fanni
8 Lucho Gonzalez
6 Edouard Cisse 70. -> 7 Benoit Cheyrou
17 Stephane M'Bia
20 Andre Ayew
11 Loic Remy 79. -> 28 Mathieu Valbuena
9 Brandao
Manchester United
1 Edwin van der Sar
22 John O'Shea
15 Nemanja Vidic
12 Chris Smalling
3 Patrice Evra
24 Darren Fletcher
28 Darron Gibson 73. -> 18 Paul Scholes
16 Michael Carrick
17 Nani
10 Wayne Rooney
9 Dimitar Berbatov
Erotuomari: Felix Brych (GER)
Kommentoi aihetta (9 kommenttia)
Jässi
Ilmoita asiattomasta kommentistaJaksatte riidellä... Euroopassa on kymmeniä huippuseuroja, joiden keskinäisten europelien voittajia ei voi etukäteen tietää. Kyllä Ranskassakin osataan pelata futista. Pärjätä voisi tälläkin hetkellä mm. Italian 8 parasta, Espanjan 6, Englannin 10, Saksan 12, Ranskan 5, Portugalin 3 ja Ukrainan 3 parasta. Pelaajien tasoerot ovat suuremmat keskusteluissa kuin kentällä. Satoja ja satoja pelaajia pärjää nimekkäimpiä vastaan.
TheOperator
Ilmoita asiattomasta kommentistavoisitko messinvihaaja näyttää missä kohtaa minä olen väittänyt valioliigaa kurapalloliigaksi?! enkä muista milloin oisin väittänyt la ligaa"maailman parhaimmaksi sarjaksi", barcaa kyllä parhaimmaksi joukkueeksi. arvostan kyllä valioliigaa mutta katson mieluummin la ligan pelejä...herralla(?)taitaa olla hieman kupongit sekaisin mikä on tosin ymmärrettävää kun on lusikka aika monessa sopassa! :)
ja eiköhän la liga vs.valioliiga ole vähän tasoltaan lähempänä toisiaan kuin ligue1 vs. valioliiga?!
The Operator
Ilmoita asiattomasta kommentistaohhoh, kui se nyt näin..."maailman parhaan liigan" sarjaykkönen pelaa nolla-nolla ranskalaista joukkuetta vastaan....ranskan ligue1 on vasta ehkä viienneks kovin liiga euroopassa...:)
forza bayern
Ilmoita asiattomasta kommentistajoo taas huomattii kuin viihdyttävää puolustus pellii manu pelas, ulos noi britit
Messinvihaaja
Ilmoita asiattomasta kommentistaThe Operator: Joo mutta "maailman parhaan sarjan" ykkönen HÄVISI kurapalloliigan kakkoselle. Kuinkas nyt niin?
Jorma
Ilmoita asiattomasta kommentistaYksikään brittijengi ei hävinnyt kierroksella (4 joukkuetta, 3 voitti pelinsä). Yksikään La Ligan jengi ei voittanut (2/3 pelasi tasan), ja kaikki Serie A:n jengit hävisivät pelinsä (2 joukkuetta). Bundesligan jengeistä toinen voitti ja toinen pelasi tasan.
Visainen kysymys: mikä liigoista on kovatasoisin?
Hustle
Ilmoita asiattomasta kommentistaTuu Jorma huutelemaan sitten vasta finaalin jälkeen
Messinvihaaja
Ilmoita asiattomasta kommentistaTheOperator: En sanonut että sinä olisit sanonut Valioliigaa kurapalloliigaksi. Enkä muutakaan. Annoin vain esimerkin miten noita otteluita voi tulkita.
Hustle: Esim 3 Englantilaista välierissä kertoo Englannissa olevan kova taso. Ei ketään kiinnosta vaikka Barcelona voittaa mestaruuden tuomariavuilla jos muut Espanjalaiset tippuvat heti kättelyssä. Valioliiga on ollut vuosia kovatasoisin, Messifanit eivät tietenkään sitä sulata.
Soosi
Ilmoita asiattomasta kommentista"ohhoh, kui se nyt näin..."maailman parhaan liigan" sarjaykkönen pelaa nolla-nolla ranskalaista joukkuetta vastaan....ranskan ligue1 on vasta ehkä viienneks kovin liiga euroopassa...:)"
WORD!